Andvari

Meyja frį Ljśflingur, YLA3

kutsumanimiMeyja rekisterinumeroVH04-030-6764
rotuislanninhevonen tuojaHanski
syntymäaika25.9.2007 ikä (VARL) omistajaAndvari
säkäkorkeus128 cm hoitaja-
sukupuolitamma nimen suomennosneito

yleispainotteinen, ko he C, re 40cm, 5-käyntinen

22.06.2011 - yleislaatuarvostelu
tuomarina meym.
pisteet: 24 + 30 + 16 + 35 = 105p., YLA3

kuvagalleria


© tekijä ei halua nimeään mainittavan, väritys © heijari

luonnekuvaus

Hanski oli tuontimatkalla Islannissa ja nappasi mukaansa Meyjan, pienen islanninhevostamman, jonka nimi tarkoittaa neitoa. Tuontimatkalta ei muita poneja tullut mukaan, joten Meyjan matkanteko oli melko yksinäistä. Kun se saapui Suomeen ja meille Andvariin, se oli koko ajan vailla jonkinlaista seuraa. Nyt se on jo kotiutunut hyvin talliimme, sillä muut ponimme ottivat sen ilomielin laumaansa.

Meyja oli tullessaan tammalauman vanhin, mutta ei kuitenkaan pitänyt itseään ryhmän pomona, vaan ystävystyi oitis nuorempiensa Flón ja Leiftrin kanssa. Laumassa se on hyvin nöyrä ja sopeutuvainen, eikä yleensä sekaannu toisten pieniin uhitteluihin.

Meyja on seurallinen ja oikea unelma hoitaa. Se seisoo kiltisti paikallaan ja katselee hoitajansa tekemisiä ja ympärillä tapahtuvia asioita, kunhan ei joudu olemaan aivan yksin ilman toista ponikaveria. Riittää kuitenkin, että se näkee laumansa. Meyjan kanssa voi onnistua sitomaan oikein kunnollisen luottamuksen, jos puuhailee sen kanssa usein ja oppii tuntemaan sen hyvin. Tutun ja luotettavan ihmisen seurassa Meyja on hyvin rento ja saattaa jopa torkahtaa pää hoitajan olkaa vasten.

Ratsastettaessa tammassa riittää puhtia. Se on energinen ja hieman höösäävä. Ratsastajan täytyy olla rauhallinen, istua vakaasti satulassa ja osata hommansa, jotta Meyjakin rentoutuu ja alkaa paremmin kuunnella apuja. Meyjan kanssa pärjää melko hyvin pelkillä painoavuilla. Ravin nostamiseen se vaatii sen, että ratsastaja nousee kevyeeseen istuntaan juuri ennen nostoa. Töltti ja passi tulevat itsestään ja niitä se menisikin oikein mielellään. Meyja tykkää paljon maastoilusta.
© beria

sukutaulu & sukuselvitys

i. Herkir frį Svartblesi
evm, 5-käyntinen
ii. Eylimi frį Ljśfur
evm 4-käyntinen
iii. Ašalgeirr frį Tvistur
evm 4-käyntinen
iie. Perla frį Rannveig
evm 4-käyntinen
ie. Grįkolla frį Svartblesi
evm 5-käyntinen
iei. Įlfröšull frį Risna
evm 5-käyntinen
iee. Tķtla frį Svalvör
evm 5-käyntinen
e. Klóthildur frį Llśflingur
evm 5-käyntinen
ei. Ullur frį Valhrķmnir
evm 5-käyntinen
eii. Skallagrķmur frį Agnar
evm 5-käyntinen
eie. Įrdķs frį Valhrķmnir
evm 5-käyntinen
ee. Rösk frį Llśflingur
evm 5-käyntinen
eei. Vinnil frį Vęnting
evm 5-käyntinen
eee. Silfrśn frį Ljķflingur
evm 5-käyntinen

Meyjan isä Herkir frį Svartblesi on hyvin menestynyt, Islannissa eläkepäiviään viettävä vanha herra. Se omaa hienot 5-käyntiset askellajit oman isänsä Eylimi frį Ljśfurin nelikäyntisyydestä huolimatta ja on periyttänytkin niitä monille jälkeläisilleen. Herkiriltä löytyy paljon omaa tahtoa ja on siksi melko vaativa ratsastettava - sitä voisikin kutsua yhden ihmisen hevoseksi.

Klóthildur frį Ljśflingur on Meyjan emä, joka on Islannissa syntynyt, mutta myöhemmin Suomeen tuotu siitostamma. Luonteeltaan se on erittäin kiltti ja jopa hieman lälly, minkä takia sillä ei oikein ole riittänyt puhtia kilpakentille asti. Vähästä kilpailukokemuksesta huolimatta se on jättänyt jälkeensä monia hienoja jälkeläisiä hyvällä luonteella. Luonteen lisäksi useat Klóthildurin jälkeläiset ovat perineet kirjavan värityksen, kuten Meyjakin.

4-käyntinen Eymili frį Ljśfur, Meyjan isänisä, oli komearakenteinen ja hyväluonteinen. Se siirtyi vihreämmille laitumille ollessaan huimat 27-vuotias. Sitä ennen se kierteli lukuisia kilpailuja, myös menestyen, mutta jälkeläislista puolestaan on melko lyhyt. Tämä siksi, että ori oli erittäin tarkka tammoista, eikä astunut kuin vain harvat yksilöt.

Meyjan isänemä Grįkolla frį Svartblesi oli yksi niistä harvoista tammoista, joka kelpasi Eymilin astuttavaksi. Ihme kyllä, sillä tällä tammalla riitti luonnetta vaikka muille jaettavaksi. Itsepäinen ja pomotteleva tamma näytti omat mielipiteensä selvästi, eikä se myöskään antanut helposti periksi.

Ullur frį Valhrķmnir, suuri 142 cm korkea ori valloitti monien sydämet ystävällisellä luonteellaan. Se hurmasi luonteensa lisäksi myös komeilla askelillaan, etenkin liidokkaalla passillaan. Ullur kiersi paljon kilpailuja ja kahmaisi mukaansa useita palkinotoja, myös sinivalkoisia ruusukkeita.

Mahtava hulmuharja Rösk frį Llśflingur periytti monille jälkeläisilleen 5-käyntisyyden sekä tuuhean harjan ja hännän. Rösk oli väriltään melko tavallinen rautias, mutta se säväytti muodoillaan ja liikkeillään. Luonteeltaan se ja sen jälkeläiset ovat hieman jääräpäisiä ja vaativia, mutta myös sitkeitä.

© beria

jälkeläiset

19.09.2011, t. Ašaldķs frį Andvari, Amor frį Strokkseyri (isä), Andvari (om.)
05.09.2009, t. Tķfa frį Andvari, Ljśfa frį Hjaunbrae (isä), Mari H. / Islanninhevostalli Ljóma (om.)
12.12.2008, t. Druna frį Andvari, Kembingur frį Rettarhóli (isä), Snifffe / Geitungur (om.)

kilpailukalenteri

70 osallistumista - 26 sijoitusta, joista 8 voittoja.

30.09.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 10/10
30.09.2009, kutsu, ARJ, Helppo 4-käynti, 04/08
22.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 50/95
22.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 36/92
22.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 31/87
21.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 16/96
21.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 80/92
21.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 02/87
21.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 05/77
21.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 53/72
21.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 55/69
21.06.2009, kutsu, ARJ, Matkaratsastus 10km, 11/62
20.06.2009, kutsu, ARJ, Matkaratsastus 10km, 08/62
20.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 51/69
20.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 19/72
20.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 03/77
20.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 09/87
20.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 01/92
19.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 15/92
19.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 21/87
19.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 03/96
18.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 20/77
18.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 55/72
18.06.2009, kutsu, ARJ, Matkaratsastus 10km, 45/62
18.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 68/69
17.06.2009, kutsu, ARJ, Helppo 5-käynti, 04/26
17.06.2009, kutsu, ARJ, Helppo 4-käynti, 03/27
16.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 05/69
15.06.2009, kutsu, ARJ, Matkaratsastus 10km, 10/63
15.06.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 12/70
15.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.2, 21/77
15.06.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 77/82
13.06.2009, kutsu, ARJ, Helppo 4-käynti, 01/27
27.04.2009, kutsu, ARJ, helppo 4-käynti, 09/11
27.04.2009, kutsu, ARJ, helppo 5-käynti, 07/08
21.04.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 09/30
21.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 02/37
21.04.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 37/39
21.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 02/37
21.04.2009, kutsu, ARJ, Helppo 4-käynti, 02/14
20.04.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 01/34
19.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 03/25
18.04.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 17/32
18.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 24/39
18.04.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 28/36
18.04.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 16/19
18.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 11/27
17.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 07/23
17.04.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 09/29
16.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 01/24
16.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 06/38
15.04.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 12/16
15.04.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 04/20
31.03.2009, kutsu, ARJ, Kouluratsastus FS1, 05/26
31.03.2009, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 06/28
31.03.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 19/30
31.03.2009, kutsu, ARJ, Matkaratsastus 10km, 16/19
23.03.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 05/34
28.02.2009,
kutsu, ARJ, Töltti T.1, 20/23
28.02.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 03/14
16.02.2009, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 13/21
20.01.2009, kutsu, ARJ, Helppo 4-käynti, 05/10
20.01.2009, kutsu, ARJ, Helppo 5-käynti, 01/09
28.11.2008, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 22/38
30.10.2008, kutsu, ARJ, Töltti T.1, 01/12
21.09.2008, kutsu, ARJ, Helppo 5-käynti, 09/18
20.09.2008, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 09/17
15.09.2008, kustu, ARJ, Helppo töltti, 03/09
13.09.2008, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 01/10
31.08.2008, kutsu, ARJ, Helppo töltti, 01/04

PKK-näyttelyt (KM, TY)

25.06.2011, kutsu, PKK-luokka: Pääkuva, KM
Ihanan karvainen issikka. Hieno harja, oikein rodunomainen. Ilmeikäs issikka. Väritys on latteaa, olisin toivonut enemmän varjostuksia ja valoja. Taustan puuttuminen miinustaa pisteitä. tuom. nica

23.06.2011, kutsu, tietokoneella piirretyt tammat, TY
tuom. possiikeri

valmennukset

Kouluvalmennus, valmentajana leende
Meyjan kanssa aloititte valmennuksen reippaalla käynnillä sekä volteilla. Tammaa sait käskeä muutaman kerran hieman enemmän, jotta se kääntyi pois uralta. Verryttelyjen jälkeen siirsit Meyjan tölttiin. Tamma tölttäsi reippaasti eteenpäin, se jaksoi hyvin nostaa etujalkojaan ja näin sai pidettyä yllä puhtaan askellajin. Pikkuhiljaa tamma alkoi totella paremmin apujasi, teittekin muutamia ympyröitä sekä pysähdyksiä. Koska töltti onnistui todella puhtaasti, saitkin siirtyä raviin. Aluksi hidastit tamman menoa hieman, annoit jälleen hieman pohkeita ja nousit ripeästi kevyeeseen istuntaan. Tamman töltti muuttui hieman passiiviseksi raviksi, sait Meyjan kuitenkin täysin puhtaaseen raviin. Ravissa en viitsinyt pyytää sen suurempia kuvioita, mutta pari ympyrää teitte molempiin suuntiin. Seuraavaksi nostit laukan, Meyjan laukka ei näyttänyt kovin mukavalta istua vaikka sen askel onkin mukavan pituinen sekä tasainen. Jäähdyttelyksi sait vielä hieman töltätä sekä kävellä.

Meyja frį Ljśflingur on virtuaalihevonen!